28.11.2015 Grand Marina Congress Centerissä, Helsingissä.
Paikalle oli saapunut kaikkiaan yli 430 henkilöä nauttimaan gaalatunnelmasta. Juhlallisessa gaalassa palkittiin kuluneella kaudella Moottoriliiton alaisissa lajeissa pärjänneet kotimaiset kilpailijat. Palkintonsa saivat niin SM-mitaleille ajaneet, Suomen Cupin kolmen parhaan joukkoon sijoittuneet kuin myös kansainvälistä menestystä niittäneet kilpailijat. Juhlaan osallistuivat urheilijoiden lisäksi menestyksen taustalla vaikuttaneita henkilöitä ja yhteistyökumppaneita. Juhlatunnelma on iloinen ja pöytäkunnittain jaettiin kuulumisia ja muistoja kiireisen kauden kilpailuista. Osallistujamäärä olikin odotetusti koko SML:n historian suurin. Arvovaltaisen lisän tapahtumaan toi paikalle saapunut Olympiakomitean ja VALO ry:n hallituksen puheenjohtaja Risto Nieminen. Risto Nieminen lausui Suomalaisen huippu-urheilun terveiset sekä osallistui MM- mitalien jakamiseen. Kuvissa ansioituneita Hämeen Moottorikerhon jäseniä.
|